Olla » Työt » Kulttuuri ja vapaa-aika » Maxim-elokuvateatteri

Suomen vanhin elokuvateatteri pelastettiin kunnianhimoisella peruskorjauksella

Maxim-elokuvateatteri

Sijainti: Helsinki
Valmistumisvuosi: 2018
Koko: 1500 m²
Asiakas: Vakuutusyhtiö Ilmarinen (arkkitehti- ja pääsuunnittelu),
Finnkino Oy (sisustussuunnittelu)

Kuvat: Mika Huisman, Decopic

Kahdesta elokuvasalista koostuva Maxim on Suomen vanhimpia elokuvateattereita: samalla paikalla Kluuvikadulla on toiminut teatteri yhtäjaksoisesti vuodesta 1909. Nykyinen rakennus valmistui vuonna 1974. Maxim on rakennushistoriallinen helmi, erityisesti koska 70-luvun interiöörejä on säilynyt Suomessa hyvin vähän.

Toimistomme vastasi elokuvateatterin koko peruskorjauksen suunnittelusta. Historia ja tulevaisuus kudottiin yhteen pieteetillä laaditun sisustuskonseptin avulla. Konsepti suunniteltiin kunnioittamaan Maximin rakennushistoriallisia arvoja, mutta myös varmistamaan, että nykyisellä vuokralaisella on edellytykset toimia ja menestyä tiloissa 2020-luvullakin.

Elokuvasaleista pienempi, Maxim 2, on kopio 1900-luvun alussa toimineen elokuvateatterin salista. Asemakaavassa suojeltu sali palautettiin alkuperäiseen loistoonsa yhteistyössä Museoviraston kanssa: tiivistunnelmaisen tilan ylelliset vihreät penkit ja restauroidut seinäverhoilut tempaavat aikamatkalle jo ennen elokuvan alkua. Yläkerran isompi sali, tummanpuhuva Maxim 1, sen sijaan on ylistys 70-luvulle.

Ainutlaatuisesta ympäristöstä tehtiin käyttäjäystävällinen ja kaikille kutsuva; teatterin esteettömyyttä parannettiin ja lämpiöt uudistettiin. Lisäksi käyntikokemusta rikastutettiin suunnittelemalla kaksi baaria, minkä ansiosta Maximin elokuvista ja herkullisesta miljööstä voi nykyään nauttia vaikkapa viinilasillisen kera.

Yli sata vuotta elokuvaa

Aivan Helsingin ydinkeskustassa sijaitseva Maxim on toiminut yhtäjaksoisesti samassa osoitteessa jo vuodesta 1909 ja on näin ollen Suomen vanhin elokuvateatteri. Alkuperäisen teatterin suunnitteli arkkitehti David Frölander-Ulf ja se avattiin Olympia-nimisenä. Nykyinen teatterirakennus on vuodelta 1974.

Kansallisesti merkittävä kulttuuriympäristö

Maxim sijaitsee Esplanadi-Bulevardin valtakunnallisesti merkittävässä rakennetussa kulttuuriympäristössä (RKY 2009).Asemakaavassa elokuvateatterille varattu tontin osa on suojeltu ark-I-merkinnällä.

Ylellinen Maxim 2 -sali on kopio 1900-luvun alussa toimineen teatterin salista. Punasävyinen Maxim 1 sen sijaan mahdollistaa harvinaisen sukelluksen 1970-luvulle.

Teatterin lämpiötilat uudistettiin ja elokyvakokemusta täydentämään suunniteltiin kaksi uutta baaria. Peruskorjauksen myötä Maxim siirrettiin nykyaikaan myös esteettömyyden suhteen, jota parannettiin muun muassa wc-tiloja lisäämällä.