Olla » Työt » Kaupunkitilat » Fennia-kortteli

Arvokortteli sai uuden elämän

Fennia-kortteli

Sijainti: Helsinki
Valmistumisvuosi: 2023
Koko: 50 000 m² (koko kortteli)
Asiakas: Sponda

Kuvat ja video: Martin Sommerschield

Fennia-kortteli on Helsingin ydinkeskustassa, aivan Rautatientorin laidalla sijaitseva kokonaisuus, jonka vanhimmat osat on rakennettu 1800-luvun lopussa. Olla oli alusta asti mukana hankkeessa, joka alkoi laajasta keskusta-alueen tarkastelusta ja kiteytyi tilaajan ja kaupunkilaisten tarpeiden kartoituksen myötä historiallisen korttelin uudistamiseen.  

Uudistuksen näkyvimmät osat ovat keskibulevardin kokonaisvaltainen muutos sekä kahden erilaisen ravintola-alueen suunnittelu. Samalla seitsemän eri kiinteistöä kattavaan kortteliin tehtiin laajoja energiatehokkuutta parantavia ratkaisuja. Mielenkiintoisuutta ja ainutlaatuisuutta hankkeeseen toi se, että kokonaisuuteen kuuluu eri aikakauden rakennuksia, suojelutavoitteita ja erityisen arvokkaita osia.

Olemassa olevan vaaliminen ja elävöittäminen ovat tapoja osoittaa kunnioitusta yhteistä ympäristöämme kohtaan. Ollan, tilaajan ja muiden osallisten yhteinen tavoite oli muodostaa kiinteistöistä toimiva kokonaisuus ja palauttaa korttelille sen historian ja sijainnin oikeuttama arvo. Ollan suunnittelutiimiin kuului arkkitehtejä ja sisustusarkkitehtejä, mallintamisen ja visualisoinnin asiantuntijoita sekä palvelumuotoilun ja grafisen suunnittelun osaajia. Kaikkia osaamisalueita tarvittiin laajassa, Helsingin ytimeen sijoittuvassa hankkeessa, jonka lopputuloksena kallisarvoinen kortteli sai uuden elämän.

Laajasta tarkastelusta kohti terävöitynyttä toimintasuunnitelmaa
Alkuperäiseen tarkastelualueeseen kuului Fennian, Citycenterin ja Forumin korttelit sekä niihin suorassa yhteydessä olevat kaupunkialueet. Ehdotukseen kuului muun muassa kävelykatujen lisääminen ja uusien kaupunkibulevardien luominen. Bulevardien tarkoitus oli hidastaa kävelyvauhtia, houkutella viipymään ja avata uusia kulmia kaupunkiin.

Fennia-korttelin uudistus on kattavan tarkastelun, monivaiheisen suunnitteluhankkeen ja pitkäjänteisen yhteistyön ansiokas kiteytys. Useita vaiheita sisältänyt projekti käynnistyi Helsingin keskustan solmukohtien eli Forumin, Citycenterin ja Fennia-korttelin rajaaman alueen perusteellisella analyysilla. Vilkkaan keskusta-alueen monia mahdollisuuksia käytiin läpi kaupunkilaisten ja käyttäjien näkökulmasta. Olla tutki uusien yhteyksien, lisärakentamisen ja eri rakennusten sisäisten muutosten vaikutusta keskustan aktiivisuuteen.

Seuraavaksi suunnittelussa keskityttiin Fennia-korttelin ja sen mahdollisuuksien tarkasteluun. Olla teki jälleen useampia tutkielmia: laajimmin muutoksia sisältäneessä vaihtoehdossa korttelin keskiosaan ehdotettiin merkittävää uudisrakennusosaa. Toisessa vaihtoehdossa tutkittiin kevyemmän uudisrakennusosan yhdistämistä olemassa oleviin rakennuksiin; osien väliin avattaisiin uusia kulkuyhteyksiä luoden korttelin sisälle uusia aukioita. Kahden vaihtoehdon rinnalla selvitettiin kaikkien kiinteistöjen taloteknisiä korjaustarpeita.

Ensimmäisen tarkasteluvaiheen ehdotuksessa kortteleiden välille luotiin maanalaisia yhteyksiä, joiden kautta saattoi kulkea Fennia-korttelista Forumiin asti.

Kortteleille luotiin uudistusehdotus, jossa Rautatientori muutettiin passiivisesta "ei-kenenkään-maasta" kaupunkilaisten kohtaamis- ja oleskelupaikaksi.

Ehdotuksessa Rautatientorin alle sijoitettiin ravintoloihin ja elintarvikemyymälöihin erikoistunut ruokatori.

Havainnekuva Rautatientorilta Citycenterille


Uudistuneen korttelin sydän on kutsuva ravintolamaailma

Lopulta eri tarkastelut kohdistettiin käyttäjien ja tilaajan tarpeiden kanssa, minkä tuloksena Fennia-kortteliin toteutettiin laaja energiatehokkuutta parantava peruskorjaus sekä kulkureittien varrella olevien tilojen näyttävä uudistus. Historiallisen korttelin saavutettavuutta parannettiin uusimalla liukuportaat sekä rakentamalla Kaisaniemenkadun ja metron välistä kulkuyhteyttä sujuvoittava hissi.

Uudistuksen näkyvin osa on korttelin keskellä sijaitsevan ravintomaailman sekä Mikonkadun puoleisen atriumalueen uudistaminen. Atriumin uudistuksesta voit lukea lisää täältä.

Ravintolamaailmasta suunniteltiin vetovoimainen ja kiehtova kohtaamispaikka, joka samalla tarjoaa hengähdysmahdollisuuden kaupungin keskellä. Tilan käyttäjäkunta on monipuolinen: ravintomaailma houkuttelee lounastajia, ohikulkijoita, turisteja ja myös viereisen Kinopalatsin asiakkaita. Alueen kalustus ja istuinryhmät ottavat erilaiset ruokailijat huomioon tarjoten kutsuvia paikkoja sekä isommille ryhmille että nopeasti piipahtaville. Pystypöytiä ja baarijakkaroita sisältävä kalustus heijastelee myös konseptin ytimessä ollutta ajatusta modernista, tiivistunnelmaisesta kauppahallista.

KATSO VIDEO: Toteutuneen uudistuksen keskipiste on uusi vetovoimainen ravintolamaailma Ruoka & Mat ja sinne johtavat kulkuyhteydet.
Atrium-tilan muutoksessa tilaa vietiin rohkeasti kohti korttelin alkuperäistä henkeä.

Korkeaa ravintolatilaa kiertää SAV-kollektiivin vaikuttava muraali, jonka kuva-aiheet kertovat korttelin historiasta. Seinämaalausten rikkaasta visuaalisesta maailmasta on mahdollista löytää joka käyntikerralla uutta ihasteltavaa. Muraalin värimaailma kumpuaa ravintola-alueen konseptista, ja teoksen luonnoksia kehitettiin yhdessä taiteilijoiden kanssa tilaan istuviksi.

Tunnelmaltaan ravintolamaailmasta tehtiin Mikonkadun puoleisesta Lafterista erottuva. Siinä missä korkeassa tilassa sijaitseva Lafter on tyyliltään avara ja raikkaan elegantti, on ravintolamaailman konsepti leikkisämpi ja runsaampi. Molemmat ravintolatilat kuitenkin kunnioittavat historiallista kotikortteliaan. Fennia-korttelin tunnusomainen vihreä on ravintolamaailmassa vahvasti läsnä, minkä lisäksi tiloja yhdistää käytävätilojen klassinen materiaalipaletti sekä yhtenäinen opastekonsepti. Uudistuksen yhteydessä tehtyjen taloteknisten päivitysten myötä kaupungin keskipisteeseen saatiin myös paljon teknisesti toimivia, nykyaikaisiin vaatimuksiin vastaavia tiloja.

Opastekonsepti jatkaa korttelin värimaailmaa. Muotokielessä on viittaus Fennia-korttelin kaartuvaan kolmiomaiseen muotoon.
Fennia-kortteli sai kaksi uutta ravintola-aluetta. Ruoka & Mat -ruokamaailman suunnittelun lähtökohtana oli kauppahallien eläväiset miljööt ja moniulotteiset tilat.
Uudistetussa atriumtilassa sijaitseva Lafter-ravintola on vaaleassa eleganssissaan värikylläisen ravintolamaailman vastapari.