
Kollaasi: Maalis- ja huhtikuu
Kollaasi on kuukausittainen kooste Ollan kuulumisista. Maalis–huhtikuun poiminnot liittyvät koulusuunnitteluun ja eri tavoin kiinnostaviin korjaushankkeisiin. Innostumaan ja inspiroitumaan päästiin sekä oman väen kesken että laajemmassa kollegaporukassa.

Olla uudistaa ala-asteen ja päiväkodin Malminkartanossa
Pihkapuiston ala-asteen ja päiväkoti Kaunokin lapset saavat uudet ja uudistetut tilat Ollan suunnittelemassa peruskorjauksessa ja laajennuksessa. Laaja-alaisesti vaurioitunut, 1980-luvulla rakennettu alkuperäisosa puretaan, ja sen tilalle rakennetaan uudisosa samalla, kun 1990-luvulta peräisin oleva laajennusosa peruskorjataan. Uudisosa on suunniteltu kahteen kerrokseen, jotta piha-alueita voidaan laajentaa ja monipuolistaa.
Ollan laatima hankesuunnitelma hyväksyttiin maaliskuussa Helsingin kaupunginvaltuustossa, ja suunnittelu jatkuu rakennusluvan hakemisella. Valmiiseen kouluun käyttäjät pääsevät syksyllä 2027.

Ollan suunnittelema Haiku on yksi Helsingin kiertotalousklusterin kärkihankkeista
Kiertotalouden edistäminen on tärkeä osa työtä, jolla Helsinki pyrkii saavuttamaan kunnianhimoiset ilmastotavoitteensa. Kaupungin kiertotalouden klusteriohjelma tukee kiertotalouteen liittyvää innovaatio- ja liiketoimintaa tuomalla rakennusalan toimijoita yhteen. Kaikukatu 3 eli Haiku on yksi Helsingin kaupungin kiertotalousklusterin malliesimerkeistä. Se esiteltiin maaliskuun alussa kaupungin silloiselle apulaispormestari Anni Sinnemäelle.
”Meidän pitäisi päästä tilanteeseen, jossa uusi normaali on se, että rakennushankkeissa suuri osa materiaaleista on aina uudelleenkäytettyjä. Tavoitteena tulisi olla, että käytettävät materiaalit ovat palvelleet jo aiemmin jossain muualla. Tähän on meillä vielä pitkä matka, ja näen, että kaupunkina meidän on kehitettävä normiohjausta systemaattisesti”, Sinnemäki totesi.
Kiertotalousajattelun toteutuminen Kaikukadulla on ollut pitkälti monialaisen yhteistyön ja jaetun tahtotilan ansiota. Lue lisää Haikusta täältä.

Renovate, don’t speculate – Arkkitehtipäivien etkoilla Ollan toimistolla syvennyttiin syihin, miksi rakennusten uudelleenkäytön tulisi olla uusi normaali
SAFAn Arkkitehtipäivä 2025 järjestettiin huhtikuun alussa teemalla Kestävä talous. Tapahtuman viralliset etkot pidettiin päätapahtuman aattona Ollan Muuntamossa. Illan avasi elokuva, joka esitteli HouseEurope!-kansalaisaloitteen. Aloite ajaa uusia EU-lakeja, jotka tekisivät rakennusten korjaamisesta ja muokkaamisesta nykyistä helpompaa, edullisempaa ja kannattavampaa. Sen mukaan rakennusten purkaminen nykytyyliin on yhtä vanhanaikaista kuin ruokahävikki, eläinkokeet ja kertakäyttömuovi.
Paikallisena esimerkkinä kestävästä taloudesta ja rakennusten oivaltavasta uudelleenkäytöstä esiteltiin Ollan suunnittelema Haiku. Ollan Bratislav Toskovic ja Tea Ellala kertoivat, miten 1970-luvulla rakennettu toimistokiinteistö muutettiin sammuneesta sivustakatsojasta vetovoimaiseksi katseenvangitsijaksi – ekologisesta, taloudellisesta tai sosiaalisesta kestävyydestä tinkimättä.
Lisäksi etkoilla kuultiin Avarrus Arkkitehtien Pauli Siposen ja Arkkitehtitoimisto MRN:n Marja-Riitta Norrin esitykset kiehtovista peruskorjaushankkeista sekä illan emännän Tarja Nurmen puheenvuoro rakennusten uudelleenkäytöstä Keski-Euroopassa.

Porukka joka oppii yhdessä, onnistuu yhdessä: huhtikuun inspiraatiokohteena Finlandia-talo
Ollan kulttuuriin kuuluu yhdessä oppiminen ja innostuminen. Huhtikuussa Ollan väki tutustui Alvar Aallon ikoninen luomuksen, Finlandia-talon, uudistukseen.
Vaikuttavat historialliset peruskorjaukset kiinnostavat aina, sillä ne ovat olennainen osa myös Ollan tekemistä. Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevia viimeaikaisia peruskorjauksia, joista Olla on vastannut, ovat muun muassa Suomen vanhimpiin kuuluva elokuvateatteri Maxim ja satavuotias entinen tyttökoulu Arkadiankatu 24.