Olla » Työt » Logistiikka ja teknologia » PTDC-logistiikkakeskus

Suomen suurin rakennus on massiivinen ja samalla huikean yksityiskohtainen kokonaisuus

PTDC-logistiikkakeskus

Sijainti: Sipoo
Valmistumisvuosi: 2018
Koko: 190 000 m²
Asiakas: KOY Sipoon PT Logistiikkakeskus

Sipoossa sijaitseva PTDC-logistiikkakeskus on Suomen suurin rakennus. 35 eduskuntatalon kokoinen rakennusjätti toimii keskusvarastona ja logistiikkakeskuksena, jonka läpi virtaa koko Suomen kaikkien S-ryhmän päivittäistavarakauppojen tavaraliikenne. Inexin operoima varasto- ja logistiikkakeskus on massiivinen ja silti huikean yksityiskohtainen kokonaisuus: pitkälti automatisoitu varasto muistuttaa jättimäistä robottiorganismia, jossa jokaisella vaiheella ja toiminnolla on väliä.

Valtavassa varastorakennuksessa on sekä kuivatiloja että eri tavaralajikkeille sopivat temperoidut osastot. Pelkästään pakastevaraston koko on yli 500 000 m³. Logistiikkakeskus onkin paitsi Suomen suurin rakennus, myös maan suurin pakastin ja maalämpövoimala. Geoenergiaputkistoa on porattu alueelle yhteensä noin 200 kilometriä.

Rakennukselle on myönnetty BREEAM Excellent -sertifikaatti. Myöntämisen aikaan Excellent-tason ympäristötodistuksia oli myönnetty Suomessa aiemmin vain kolmelle uudisrakennukselle. Pisteissä mitattuna PTDC-logistiikkakeskus saavutti korkeimmat pisteet (75,5%.) kaikista Suomessa koskaan BREEAM-sertifioiduista uudisrakennushankkeista. Korkean luokituksen mahdollisti erityisesti rakennuksen energiatehokkuuteen sekä uusiutuvaan energiaan panostaminen. Valtavan keskuksen hiilijalanjälki on rakennuksen kokoon nähden yllättävän pieni.

Rakennus on myös maailman mittakaavassa suuri: se peittäisi 23 jalkapallokenttää, ja sokkelin vierustaa kävellessä matkaa kertyisi melkein kolme kilometriä.