Suunnittelua, jota maailma tarvitsee: pelastetusta 70-luvun toimistotalosta tuli malliesimerkki kestävyysajattelun mahdollisuuksista

Haiku

Sijainti: Helsinki
Koko: 5400 m²
Asiakas: Areim
Valmistumisvuosi: 2024

Kuvat: Martin Sommerchield, Kuvio

Sivustakatsojasta suunnannäyttäjäksi

Yksikään rakennus ei ole irrallaan kontekstistaan, päinvastoin: rakennuksen merkityksellisyys syntyy siitä, miten se on yhteydessä ympäristöönsä. Silti rakennus voi ilmentää myös universaaleja arvoja – periaatteita, jotka eivät ole sijainnista riippuvaisia, ja joita voidaan soveltaa ajattelutapana muissakin yhteyksissä.

Haiku sijaitsee Helsingin Kalliossa ja on kotikorttelinsa viimeinen mohikaani. 1970-luvulla rakennettu toimistotalo on alueen alkuperäisen, vuonna 1976 laaditun asemakaavan viimeinen edustaja. Ympäristön kehittymisen ja muiden kaavan mukaisten rakennusten katoamisen myötä Haikusta oli tullut yksinäinen sivustakatsoja, jonka linkki ympäröivään kaupunkiin oli katkennut.

Yksi hankkeen päätavoitteista oli tehdä Haikusta jälleen relevantti osa boheemia ja eläväistä Kalliota rakennuksen alkuperäistä olemusta kadottamatta. Tämän saavuttaminen edellytti rohkeita konseptuaalisia, toiminnallisia, rakenteellisia ja teknisiä ratkaisuja, jotka puolestaan vaativat syvää ymmärrystä 1970-luvun arkkitehtuurista, tilaajan tarpeista ja eri ratkaisujen ympäristövaikutuksista.

Haiku sijaitsee osoitteessa Kaikukatu 3. Ennen peruskorjausta rakennus oli sammunut ja eristäytynyt siitäkin huolimatta, että sen naapureita ovat muun muassa täynnä elämää oleva jalkapallokenttä ja Taideyliopisto.

Haikussa keskityttiin ratkaisuihin, joissa mahdollisimman pienillä muutoksilla saatiin aikaan mahdollisimman suuri vaikutus. Alakerrosten avaaminen oli yksi näistä.

Ei ole olemassa rumia laatikoita

Ennen peruskorjausta Haiku oli tyyppiesimerkki rakennuksesta, jollaisia tällä hetkellä surutta puretaan. Pelkästään Helsingissä on lukuisia saman aikakauden taloja, joiden tulevaisuus on epävarma. Haikun kaltaisia 1970-luvun rakennuksia on helppo sortua pitämään vanhoina väärällä tavalla: ne ovat liian vanhoja ollakseen vetovoimaisia, mutta liian uusia tuntuakseen historiallisesti arvokkailta. Juuri tällaisia ajatuksia rakennusalalla on kuitenkin opittava haastamaan. Korjattavissa olevien rakennusten purkamista ei voida perustella vain sillä, että ne eivät vastaa tämänhetkisiä kauneusihanteita. On opittava näkemään arvoa siellä, missä se ei ole heti ilmeistä. Rakennusten sijaan romuttamista kaipaavat vanhentuneet käsitykset.

Lue lisää

Omistaja Areimin kunnianhimoinen päätös pelastaa Haiku purkamiselta ja kunnostaa se kestävästi oli koko hankkeen perusta. Se määritti myös projektin suunnittelua ohjanneet periaatteet:

Jatka aiemman suunnittelijan työtä, tuo se esiin parhaalla mahdollisella tavalla
Pura harkiten ja mahdollisimman vähän
Korjaa vanha tai jätä se ennalleen
Anna vanhan ja uuden erottua toisistaan
Salli kulumisen ja käytön näkyminen
Uudelleenkäytä olemassa olevia elementtejä
Minimoi hiilijalanjälki, maksimoi vaikutus
Käytä mahdollisimman vähän uusia materiaaleja
Uusissa materiaaleissa suosi esteettisesti ja teknisesti kestäviä, hiilineutraaleja tai hiilikädenjäljen kautta positiivisia materiaaleja (esim. puu)
Suunnittele uudelleenkäyttöä, korjaamista ja muunneltavuutta varten

Suunnittelua inspiroi japanilainen kintsugi-filosofia, jossa säröt korjataan kullalla. Korjauksista tulee arvokas osa esinettä. Uusi ja vanha saavat olla olemassa rinnakkain ja erottua toisistaan.

Pian kävi selväksi, että tavoite säilyttää vanhaa mahdollisimman paljon ja samalla luoda nykyaikainen, arkkitehtonisesti vaikuttava toimistorakennus ei ollut vain mahdollinen, vaan aidosti innostava. Haasteesta tuli hyvä muusa, eli tärkeä inspiraation lähde.

Haikun merkittävimpiin uudistuksiin kuului kaksikerroksinen laajennus, joka sisältää uuden pääsisäänkäynnin sekä avaran, kaksikerroksisen aulan. Samalla rakennuksen alakerrokset avattiin: uuden lasijulkisivun ansiosta rakennus yhdistyy paremmin ympäröivään kaupunkitilaan. Haikun ensimmäiseen kerrokseen suunniteltiin kutsuva ravintolatila terasseineen, joka tekee rakennuksesta houkuttelevan myös muille kuin sen vuokralaisille.

Pääaulan ja kerrosaulojen alakatot tehtiin kohteesta puretuista ja uudelleenmaalatuista alakattosäleistä.

Uusi elämä – myös 600 vanhalle ikkunalle

1970-luvun arkkitehtuurille tyypillistä on modulaarisuus, mikä yksin on vahva peruste aikakauden rakennusten säilyttämiselle. Modulaarisuus mahdollistaa monenlaisia tilajakoja yhden rakenteen puitteissa. Päätöksiä purkaa korjaamisen sijaan perustellaan usein myös vanhentuneella talotekniikalla: purettavia rakennuksia väitetään liian ahtaiksi nykyaikaisen talotekniikan vaatimuksille. Talotekniikan elinkaari on kuitenkin vain murto-osa rakennuksen potentiaalisesta eliniästä, minkä takia purkamisen perusteleminen taloteknisillä syillä on lyhytnäköistä. Perusteen heikkoutta korostaa myös se tosiasia, ettei kukaan vielä tiedä, millaista tulevaisuuden talotekniikka on.

Haikussa talotekniikka keskitettiin kerrosten keskivyöhykkeelle, jonne sijoittuvissa tiloissa, kuten hiljaisissa huoneissa ja wc-tiloissa, matalampi huonekorkeus ei aiheuta ongelmia. Samalla varsinaisissa toimistotiloissa huonekorkeus pystyttiin pitämään mahdollisimman korkeana.

Kiertotalouden periaatteiden mukaisesti Haikussa pyrittiin säilyttämään materiaalien arvo mahdollisimman korkeana. Projektissa etsittiin aktiivisesti tapoja uudelleenkäyttää rakennusosia sen sijaan, että ne olisi purettu ja kierrätetty.

Peruskorjauksessa Haikun ikkunat uusittiin. Ikkunalaseissa oli kuitenkin kiinni valtava materiaalipotentiaali, joka haluttiin ehdottomasti hyödyntää. Siksi lasielementit päätettiin uudelleenkäyttää sisälasiseininä. Tuloksena syntyi modulaarinen ja uudelleenkäytettävä sisälasiseinäjärjestelmä sekä kiertotalouteen perustuva konsepti, jota voidaan soveltaa myös muissa toimistorakennusten peruskorjaushankkeissa – niissä kun usein tarvitaan samanaikaisesti sekä uusia ikkunoita että sisälasiseiniä.

Haiku on tarina siitä, kuinka sivustakatsojasta tuli suunnannäyttäjä. Projekti osoittaa, kuinka rajoitteet voivat toimia alkuvoimana luovuudelle. Alun perin haasteilta vaikuttaneista piirteistä tuli rakennuksen uuden identiteetin arvokkaimmat ominaisuudet.

Ikkunoista sisälasiseiniksi

Rakennuksen ikkunat uusittiin energiatehokkuuden parantamiseksi. Jotta käyttökelpoiset lasielementit eivät menisi hukkaan, päätettiin ne uudelleenkäyttää sisälasiseininä.

Sisälasiseinissä haluttiin hyödyntää ikkunalasien alkuperäistä kokoa. Yhteistyökumppani Inlookin avulla lasiseiniin suunniteltiin koivuvaneriset kehykset. Seinistä tehtiin ensin prototyypit ja sitten kohteeseen sijoitettu mallihuone.

Kiinteistön ikkunat korvattiin uusilla, jotka asennettiin vanhoihin aukkoihin. Vaneriset patterisuojukset kannakoitiin säästettäviin sähkökouruihin.

Uusien sisälasiseinien ääneneristävyydeksi mitattiin Rw 36 dB, joten uudelleenkäytetyistä lasielementeistä tehdyt seinät soveltuivat sekä työhuoneisiin että neuvottelutiloihin. Vanhoista ikkunalasielementeistä valmistettujen sisälasiseinien hiilijalanjälki on vain 40 % verrattuna uusiin vastaaviin.

Kohteelle suunniteltiin rakennuksen hengen mukainen minimalistinen opastekonsepti, jonka toteutuksessa hyödynnettiin osittain työmaan ylijäämämateriaaleja.

Haikun maantasokerroksen julkisivussa käytettiin täyskorkeita ulkolasiseiniä. Muutos liitti Haikun jälleen osaksi sitä ympäröivää kaupunkia: nyt ravintolan elo ja valo näkyvät ulos, ja toisinpäin. Ravintolan kiintokalusteissa ja seinäverhouksissa käytettiin pääprojektin ylijäämämateriaaleja.

Haiku on yksi Helsingin kaupungin kiertotalousklusterin kärkihankkeista. Kaupungin koostaman artikkelin ja kattavan raportin kiertotalouden toteutumisesta projektissa voi lukea täältä.